… kuulostaa tutulta lähinnä lomavarausta tehdessä. Silloinkin saatoin päätyä muualle kuin meren puolelle. Mutta entäpä jos tosiaan saisin herätä kuunnellen, kun joutsenpariskunta jarruttaen laskeutuu merenpintaan? Tai kuulisin laivojen sumutorvien soinnin usvan keskeltä ja syysmyrskyn ulvonnan talon rakenteissa? Sää ei olisikaan enää ”hyvä” tai ”huono”, vaan näkisin sen jatkuvana ilmiönä, joka muuttaa maisemaa, ja olisin tavallaan osa luontoa jopa kotisohvallani tätä maisemaa katsellen. Löysin tällaisen paikan etsiessäni uutta asuntoa. Tarjosiko elämä minulle mahdollisuutta, johon tarvitsin ainoastaan rohkeutta tarttua? Vai olinko vain niin väsynyt, että asunto tulisi valitsemaan minut joka tapauksessa? Edellisen vuokralaisen sanat ”tiedän, mitä tulet kokemaan tässä asunnossa”, jäivät kuitenkin soimaan päähäni. Uteliaisuuteni oli herätetty peruuttamattomasti ja niin päädyin asumaan huoneeseen merinäköalalla.
Mutta mitä oikeastaan tapahtui jo aiemmin mainittujen asioiden lisäksi tässä huoneistossa merenrannalla?
Huomasin, että kysymykseni siitä, nautinko tästä paikasta riittävästi, muuttui muotoon nautinko tästä hetkestä tarpeeksi. Jatkuva voimakkaastikin muuttuva merimaisema pysäytti huomioni monta kertaa päivässä ja piti minut otteessaan. Samalla tajusin, että tällä kertaa sen käsillä olevan hetken pystyin pilaamaan vain minä itse, ryntäämällä jo seuraavaan hetkeen.
Kiitollisuudesta tuli jatkuva tunne ja olotila jossa koin, että minulla oli kaikki tarvittava juuri tällä hetkellä. Jokaisesta hetkestä tuli mahdollisuus ja ymmärsin, että jotkut aikaisemmat elämäni mutkat ja vastoinkäymiset olivatkin olleet mahdollisia reittejä kohti kiitollisuutta. Siksi myös niitä tuli muistella kohteliaasti kiitollisuudella.
Tajusin, että muutoksilla on aina joka tapauksessa oma tahtinsa. Joskus vain on hetkiä joina ei voi muuttaa kuin omaa asennoitumistaan. Elämä on joka tapauksessa jatkuvaa muutosta ja aina yhtä vähän itsestään selvää kuin jatkuvasti muuttuva merimaisema, joten jäljelle ei kannata jättää muuta kuin kiitollisuus. Onnellisuutta ei nimittäin voi olla ilman kiitollisuutta, ja nimenomaan tässä järjestyksessä: ensin tulee kiitollisuus ja sitten vasta onnellisuus. Kiitollisuutta voidaan siis pitää avaimena onnellisuuteen.
Tällä hetkellä merinäköalalla varustettu asuntoni täytyy taas muuttolaatikoista. Koen, että reilut kaksi vuotta sitten elämä järjesti minulle mahtavan yllätyksen, jonka uskalsin ottaa vastaan tosi väsyneenä. Muistelen kiitollisena täällä vietettyä aikaa, ja se onkin ollut yhtä terveyden edistämistä. Jos mietitään asiaa myös tieteelliseltä puolelta, luonnon katselemisen ja luonnossa olemisen on todettu vähentävän psykologista stressiä ja tämän prosessin on todettu todellakin tapahtuvan sekä automaattisesti että tunnepohjaisesti. Tutkimustulokset osoittavat myös, että luonnossa oleskelu lisää tarkkaavaisuutta, laskee verenpainetta sekä stressitasoja, rentouttaa, lisää onnellisuutta sekä tyyneyttä ja parantaa vastustuskykyä. Jopa 15 minuutin säännöllinen oleskelu luonnossa riittää näiden terveysvaikutusten saavuttamiseen. Onnellinen olen siis minä, joka olen saanut olla luonnon ympäröimänä viimeiset kaksi vuotta.
Taas on tullut muutoksen aika ja innokkaana sekä kiitollisena odotan uutta elämänvaihetta uudessa kodissani. Huone merinäköalalla tulee jäämään ihanaksi muistoksi!
Loppuun lainaan suosikkimainostani: ”Elämä on käynnissä juuri nyt. Elä se. Sillä kaiken muun voi korvata paitsi elämän”; lisäyksellä: merimaisemalla tai ilman.