Aloittaessani yritystoimintani täällä pääkaupunkiseudulla kesällä 1995 Suomessa elettiin 1990-luvun laman jälkimaininkeja. Lankapuhelimista oltiin siirtymässä kännyköihin, ja vain 15 % kotitalouksista omisti tietokoneen. Jaoimme firmani esitelehtisiä suoraan koteihin, ihmiset etsivät yhteystietojani keltaisilta sivuilta, ja lopulta myös puskaradio alkoi tuottaa tulosta.
Nyt, 30 vuoden yrittäjäkokemuksella, voin todeta, että onneksi minut oli varustettu yrittäjän perusominaisuuksilla – kuten rohkeudella, riskinsietokyvyllä, oma-aloitteisuudella, innostuneisuudella sekä uskolla tulevaisuuteen. Vuonna 1995 olin juuri muuttanut pääkaupunkiseudulle, ilman tukiverkostoa. Olin 1- ja 3-vuotiaiden lasten äiti, ja pääomanani oli ainoastaan oma koulutus ja tietotaito.
Lausahdus ”yrittäminen on elämäntapa” pitää paikkansa. Yrittäjyys vaikuttaa tapaan ajatella, elää ja suhtautua ympäröivään maailmaan. Se on muun muassa oman tekemisen vapautta, itsensä johtamista, vastuun ottamista, epävarmuuden sietämistä, verkostoitumista, tavoitettavissa olemista ja jatkuvaa uuden oppimista. Yrittäjyys, kuten elämäkin, on jatkuvaa aaltoliikettä. Monia asioita olisin voinut tehdä jo alun perin viisaammin. Osa on ollut kiinni ajoituksesta ja osa elämän yllättäviä käänteitä – niin hyviä kuin huonojakin.
Viime talvena Espanjassa palasin aikaan, josta aikoinaan aloitin – eli aivan alusta. Kaiken tohinan keskellä minulle tarjoutui yllättäen mahdollisuus suorittaa yksinyrittäjille suunnattu yrittäjyyskoulutus. Päätin tarttua tilaisuuteen – parempi myöhään kuin ei milloinkaan – sillä yrittäjyyskin on muuttunut vuosien saatossa. Se elää nyt sosiaalisen median aikakautta – hyvässä ja pahassa – ja myös tekoäly on tullut osaksi yrittäjän arkea.
Parasta yrittäjyydessä on kuitenkin erilaisten ihmisten kohtaaminen. Voin hyödyntää laajaa ja monipuolista koulutustaustaani ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Olen siis yksi niistä onnellisista, jotka lähtevät aamulla innoissaan töihin – ja osaavat myös lomailla, kun köydet on irrotettu laiturista.
Aktiivinen elämä, terveellinen ravinto ja mielenkiintoiset kohtaamiset ovat reseptini hyvään elämään. Toivon, että saan olla tukemassa hyvinvointianne vielä pitkään!
Health Happens / Päivi Johansson
040 548 3899
www.healthhappens.fi
www.paivijohansson.weebly.com